Uusi Amerikka

Donald Trump on aloittanut toisen kautensa presidenttinä tavalla, jolle ei ole vertaa historiassa. Hän on ympäröinyt itsensä lähipiirillä, joka koostuu mm. miljardööri Elon Muskista, erilaisista salaliittoteoreetikoista ja muista hyvin erikoisen taustan omaavista henkilöistä.
On erottu tai ainakin uhattu erota merkittävistä kansainvälisistä järjestöistä, on uhattu tähänastisia liittolaisia korkeilla tuontitulleilla, on ilmaistu halu liittää Kanada ja Grönlanti osaksi Amerikkaa, ja on äänestetty Venäjän ja Pohjois-Korean kanssa YK:ssa käytännössä Venäjän hyökkäyssodan hyväksymisen puolesta.
Nato on toistaiseksi jäänyt ilman sen suurempia kommentteja lukuun ottamatta vaatimusta puolustusbudjettien nostamisesta 5 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Toistaiseksi viimeisenä julkisena näytelmänä on esitetty Ukrainan presidentti Zelenskyin julkinen nolaaminen Valkoisessa talossa.
Mistä on kysymys? Trumpin taustat tietäville eivät tapahtumat ole tulleet suurena yllätyksenä. Trump on häikäilemätön liikemies ja diilintekijä, jonka yleissivitys on uskomattoman heikko. Hän ei pysty hallitsemaan sellaisia kokonaisuuksia joita suurvallan presidentin pitäisi hallita. Kukaan täysjärkinen ja ajatteleva ihminen varsinkaan länsimaisen demokratian johtajana, ei esittäisi sellaista tai puhuisi siten kuin Trump puhuu muiden liittolaismaiden demokraattisesti valituille johtajille.
Suomen kannalta saattaa olla kriittistä, mikäli Trump heikentää Natoa siten, että artikla 5 menettää merkityksensä. Sehän on ollut syy Suomen liittymiselle Natoon, kun artikla sisältää pelotteen Nato-maahan hyökkäämisen estämiseksi ydinasesateenvarjon avulla.
Ainoa keino tilanteen edes jonkinlaiseksi vakauttamiseksi on se, että Eurooppa ottaa vastuun omasta puolustuksestaan, ja pystyy tunnustamaan itselleen, että se on suuri tekijä maailmanpolitiikassa kokonsa ja taloutensa ansiosta. Se että täällä on muutama häirikkö kuten Unkari ja Slovakia Venäjän leirissä, ei saa vaikuttaa tilanteeseen. Euroopan unionia tulisikin muuttaa mm. siten, että siitä erottaminen tulisi mahdolliseksi.
Mitään muutosta Trumpin politiikkaan on aivan turha odottaa hänen presidenttikaudellaan. Hänen korvaansa kuiskuttelevien miljardöörien ja salaliittoteoreetikkojen todellinen valta tulee jatkumaan, ja supernarsisti Trump elää imartelun kautta ihmeellistä elämäänsä diilien tekijänä ja ties millaisena ihmemiehenä omasta mielestään.
Suomelle tilanne saattaa muodostua hyvin vaaralliseksi, jos Trump käytännössä hylkää Naton, ja me voimme joutua Venäjän aggression kohteeksi kunhan se on saanut armeijansa parempaan kuntoon Ukrainan sodan jossain vaiheessa ratkettua puoleen tai toiseen. Tässä yhteydessä ei kannata puhua ydinaseista, koska niiden rajallinenkin käyttö johtaisi eskaloituessaan ihmiskunnan tuhoon sen nykyisessä muodossa.
Tässä tilanteessa suomalaisten tulee pysyä yhtenäisinä suurta uhkaa kohtaan, ja valtion johto on suuren haasteen edessä sen suhteen, miten uhkaan vastataan. Mitä tulee Amerikkaan ylipäätään, niin siellä toimiva vuonna 1941 perustettu Freedom House – laitos perustajana mm. Eleanor Roosevelt, on ns. globaalissa vapausindeksissään sijoittanut Amerikan samaan luokkaan esim. Panaman kanssa. Tällä hetkellä sijoitus on 84. Indeksi mittaa mm. äänestysoikeutta, ilmaisuvapautta ja tasa-arvoa lain edessä. Tämä on mahdollistunut mm. sen vuoksi, että maan lainsäädäntö mahdollistaa kulloinkin valittavan presidentin toimet tärkeiden instituutioiden ottamiselle hallitsevan puolueen haltuun, jolloin kaikkea mahdollista tämän puolueen eteen on mahdollista tehdä siten kuin tänäkin päivänä tapahtuu. Siis joukkoerottamisia, johtohenkilöiden vaihtoja ja kaikkea tällaista. On siinä meillä varsinainen demokratia!
Yhteenvetona – elämme vaaran aikoja myös Trumpin valtaantulon myötä. Toivottavasti ja varmasti selviämme näistäkin ajoista kuten on aiemminkin tapahtunut. Minä ainakin uskon niin.
Tuusulassa 2.3 2025
Pekka Laakso, varatuomari